Tuoteryhmät

 
 

Tuotehaku

 
 

Kirjaudu sisään

 

MASAJO (11 tuotetta)

Perheyritys Masajo on toiminut virallisesti Suomessa vuodesta 2000, mutta epävirallisesti se sai alkunsa jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun perheen äiti, Marja-Leena Kuosmanen, teki paitaan painatuksen perheestään. Perheen jäsenten nimet hän lyhensi kirjoittamalla vain kaksi ensimmäistä kirjainta. Näin kirjaimista, järjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan muodostui nimi MASAJO.

Kuosmasen perhe asui Boliviassa vuodet 1993-1999. Tuolloin erityisesti perheen isä, Matti E. Kuosmanen, sai mahdollisuuden tutustustua syvällisemmin paikallisiin luonnontuotteisiin ja niiden ravintoarvoihin ja terveyttä edistävään vaikutukseen. Muutto antoi lisäksi mahdollisuuden auttaa ihmisiä parantamaan ruokailutottumuksiaan ja hyödyntämään maaperän ravinteikkaita antimia.

Andien, Suomen ja japanin yhteinen tutkimushanke

Kuosmasen perheen palattua kotimaahansa, yhteistyö Andien ja Suomen välillä vahvistui. Organisoitiin yritys, joka työllistää Andien asukkaita tuomalla suomalaisten ulottuville eräitä heidän maallensa tärkeitä luonnontuotteita, Ruususuola-kristallisuolaa ja Intiaanisokeri-täysruokosokeria.

Järjestä: Nimi / Hinta

Masajo Chia Omega-3 230 g

Masajo Chia Omega-3 230 g

Masajon Chia-siemenet Pakkauskoko: 230 g CHIA-siemenet saapuivat Masajon ...

8,95 €

Masajo Intiaanisokeri®-täysruokosokeri, hieno

Masajo Intiaanisokeri®-täysruokosokeri, hieno

Masajo Intiaanisokeri®-täysruokosokeri, hieno  Pakkauskoko: 800 g Alkuper...

8,50 €

Masajo Intiaanisokeri®-täysruokosokeri, pala

Tuotetta ei saatavilla

Masajo Intiaanisokeri®-täysruokosokeri, pala

Tilapäisesti loppu maahantuojalta, ei tietoa seuraavasta lähetyksestä - Tyvär...

8,50 €

Masajo Intiaanisokeri®-täysruokosokeri, pala 200 g

Tuotetta ei saatavilla

Masajo Intiaanisokeri®-täysruokosokeri, pala 200 g

Tilapäisesti loppu maahantuojalta, ei tietoa seuraavasta lähetyksestä - Tyvär...

4,50 €

Masajo Maca jauhe, raaka, Premium 200 g

Masajo Maca jauhe, raaka, Premium 200 g

Masajon Maca-jauhe, raaka, Premium luokka Pakkauskoko: 200 g Huippulaaduk...

14,00 €

Masajo Ruususuola® Kristallisuola sirottimessa, hieno

Masajo Ruususuola® Kristallisuola sirottimessa, hieno

Masajon Ruususuola® kristallisuola sirottimessa, hieno  Pakkauskoko: 1 k...

12,95 €

Masajo Ruususuola® kristallisuola, karkea 1 kg

Masajo Ruususuola® kristallisuola, karkea 1 kg

Masajon Ruususuola® kristallisuola, karkea Pakkauskoko: 1 kg Alkuperämaa:...

10,95 €

Masajo Ruususuola® kristallisuola, karkea 500 g

Masajo Ruususuola® kristallisuola, karkea 500 g

Masajon Ruususuola® kristallisuola, karkea Pakkauskoko: 500 g Alkuperämaa...

6,00 €

Masajo Ruususuola® kristallisuola, pala + raastin

Masajo Ruususuola® kristallisuola, pala + raastin

Masajon Ruususuola® kristallisuola, pala + raastin Pakkauskoko: 500 g Uus...

11,95 €

Masajon Ruususuola® kristallisuola, hieno 1 kg

Tuotetta ei saatavilla

Masajon Ruususuola® kristallisuola, hieno 1 kg

Masajon Ruususuola® kristallisuola, hieno Pakkauskoko: 1 kg Alkuperämaa: ...

10,95 €

Masajon Ruususuola® kristallisuola, hieno 500 g

Masajon Ruususuola® kristallisuola, hieno 500 g

Masajon Ruususuola® kristallisuola, hieno Pakkauskoko: 500 g Alkuperämaa:...

6,00 €